Tyhjää täynnä

Kun kyseessä on pinta-alaltaan maailman yhdeksäs suurin maa, jossa ei reuna-alueita lukuunottamatta kasva, sikiä tai näy mitään, valloittajat saattavat saada päähänsä kaikenlaisia ajatuksia. Tässä piilee Kazakstanin hienous – ja kirous.

Näkymä 99,99 prosenttia junamatkasta.

Lentäen olisi päässyt Astanasta Almatyyn tunnissa, mutta me päätimme tuntea koko 20-tuntisen tyhjyyden junalla. On epäuskoisevan hämmentävää, miten vähän voi näkeä ja kokea matkalla puolen maan halki. Ensimmäinen ”nähtävyys” radan varrella on Astanasta parin sadan kilometrin päässä sijaitseva Karagandan kaupunki, jonne neukut pykäsivät massiivisen vankileirin. Ilmeisesti jonkun mielestä leirille sopiva sijainti oli keskellä väkevää mannerilmastoa, jossa on joka tappavan kylmää tai tappavan kuumaa. Lisämukavuutena kaivokset, johon leirivangit raahattiin töihin.

 Karagandan aseman kautta on moni kulkenut.

Karagandassa on elänyt ja kuollut muun muassa suomalaisvakooja Kerttu Nuorteva, josta Jörkka Donner teki leffan pari vuotta sitten. Muita kaupungin menneitä kuuluisuuksia oli Tshetshenian entinen presidentti Ahmad Kadyrov, jonka poika Ramzan ”Kaukasuksen Pelé” Kadyrov nykyään hallitsee aluetta sekopäisellä politiikallaan. Kaikkiaan tshetsheenejä karkoitettiin Kazakstaniin puolisen miljoonaa. Neljännes kuoli.

Monet muutkin epäluotettavat kansat on karkotettu Kazakstaniin, pois Moskovan silmistä.

Osuvasti venäjän kielellä Karaganda onkin muuttunut synonyymiksi ”ei-missään”-termille.

Karagandassa ehdittiin ostaa kiskakaljat ja matka jatkui. Loppuina 17 tuntina ei sittenkin näkynytkään yhtään mitään paria satunnaista ääriköyhää kylää ja paimentolaista lukuunottamatta.

Tunne valtavasta vihreästä, tyhjyyttä kumisevasta arosta, on tehnyt Kazkastanista ikään kuin yleisen takapihan, jossa lystää puuhata mitä mieli tekee.

Platskarta-luokka oli loppuunmyyty, jaettiin Vesan kanssa kupee päällystösotilaan ja virkamiehen kanssa. Virkamies (nojaa ikkunaan) osti mulle jäätelön, Vesa sai karkin.

Tunnetuin kokeiluista on Aral-järven tappanut yritys rakentaa Kazakstanista Neuvostoliiton vilja-aitta. Käteen kokeilusta jäi kuihtunut järvi, parit aavesatamakaupungit etelässä ja todiste Neuvostoliiton järkihankkeista seuraaville sukupolville. (Aralskin alueella reissannut kaveri tosin kertoi, että monet paikalliset yhä uskovat veden kadonneen, koska ”maa halkesi”).  

Toinen Neuvostoliiton megahankkeista, tällä kertaa suht onnistunut sellainen, oli avaruuskeskuksen pystyttäminen maan eteläosaan. Yhä venäläisten hallinnassa olevan Baikonurin kosmodromi on lähettänyt avaruuteen muun muassa Juri Gagarinin ja parit muut tyypit. Tämäkin saaga päättynee pian, sillä Venäjä rakentaa itselleen uutta avaruuskeskusta omien rajojensa sisälle.

Muita kazakkien kustannuksella tehtyjä kokeita on muun muassa pohjoisen Semipalatinskin koealueella (nykyinen Semei, vanhalla nimellä oli ikävä kaiku) räjäytetyt yli 450 uraani- ja vetypommia. Syöpien, epämuodostamien ja muiden terveyshaittojen voi vain arvioida, kun ydinlaskeuman kerrottiin vaikuttaneen miljoonaan ihmiseen.

Mutta tälläkin kivellä on kääntöpuoli: ihanaakin ihanampi Almaty.

Kun Moskovassa alkoi oli tukalat paikat, intellektuellit vietiin tai lähti vapaaehtoisesti pois valvovan silmän alta - tietty Kazakstaniin. Lumihuippuisten vuorten sylissä, Kirgisian ja Kiinan rajamailla sijaitsee ehkä hehkein entisistä neuvostokaupungeista, jossa olen käynyt. Neuvostoälymystön perinne näkyy ja tuntuu kaupungissa yhä.

Stay tuned!